KIITOS! Ranskaan valmentajaksi siirtyvän Mikko Larkaksen terveiset PuHu-perheelle

Toimin PuHu Junioreissa reilut neljä kautta urheilutoimenjohtajana. Olen eilen käyttänyt sopimuksessa olleen ulkomaanoption ja siirryn Ranskaan, pääsarjajoukkue SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi. Strasbourgin valmennuksessa tapahtunut muutos pakotti seuran etsimään uutta apuvalmentajaa. Yhteydenotto oli minulle itselleni iso yllätys.

Olin palaamassa Jenkeistä koulutusreissulta, kun puhelu tuli. En etsinyt töitä vaan olin innoissani palaamassa kotiin ja PuHu Junioreiden toimintaan. Ensitunnusteluiden jälkeen otin välittömästi yhteyttä PuHu Junioreiden Puheenjohtajaan, Antti Saariseen, ja kerroin saamastani mahdollisuudesta. Siinä vaiheessa asia tuntui vielä todella kaukaiselta.

Ammattilaisurheilussa asiat etenevät nopeasti. Parissa päivässä kävi selväksi että SIG Strasbourg halusi järjestää asiat kuntoon. Muutaman päivän pallottelun jälkeen sopimus allekirjoitettiin ja PuHu Junioreiden urheilutoimenjohtajan pesti vaihtui Ranskan pääsarjajoukkueen apuvalmennukseen.

Aloitin PuHu Junioreissa kaudella 2019-20. Vaikka korona ja rajoitukset välissä koettelikin kaikkia, onnistuimme kasvamaan ja kehittymään jokaisella kaudella. Korona-aikanakin PuHu Juniorit toimi edelläkävijänä, järjestäen koulutuksia ja tehden junioreilleen harjoitusohjelmia nettiin. Tulokset ovat olleet hyviä. Viimeisimpänä saavutuksena on tämän kauden SM-sarjapaikat kaikissa ikäluokissa.

On ollut ilo toimia näin osaavien ja innostuneiden ihmisten ympäröimänä. Yhdessä olemme saaneet aikaan sen version PuHu Junioreista joka se tänä päivänä on. Meitä on enemmän kuin koskaan.

Muistan kun aloitin PuHu Junioreissa. Antti Saarinen soitti kuudennen kerran kysyäkseen minua töihin ja suostuin. Viisi ensimmäistä kertaa sanoin ei. Paikka jota en alkuun nähnyt omakseni, muodostui paikaksi josta oli todella vaikea lähteä. Sen teki yhteisö jossa sain tehdä töitä. Välillä oli vaikeaa ja turhautti, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jää kiitollisuus siitä, että sain olla tässä mukana. Reilut neljä kautta on ollut erittäin hienoa aikaa ja kasvatti minua ihmisenä ja valmentajana. Kiitos että sain kasvaa teidän kanssanne.

JS