M2D OTTELURAPORTTI: PUHULLE AVAUSVOITTO TASAISELLA PELILLÄ

Kauden alku

Uuteen kauteen lähdetään hienosti saunailta pidettynä ja läpi kesän tavalla tai toisella treenattuna. Muutama asia on kuitenkin muuttunut: pari uutta pelaajaa tai paluumuuttajaa. Mutta suurin muutos on se, että Hissi on vihdoin toteuttanut uhkauksensa, jota hän on toistanut viimeiset 4 vuotta. Hissi vaihtoi Sarjojen Sarjan lyhyempiin kenttiin, himmeämpiin valoihin ja matalampiin viivoihin. Kiitos Hissille hyvistä raporteista ja ainakin 80% osumatarkkuudella lasketuista pisteistä!

That said… Raportointivastuu annettiin joukkueen ainoalle lukihäiriöiselle, jolla on myös pukukoppinaljailun mukaan jengin isoin ego - eli jatkossa saatte siis lukea huonolla suomella kirjoitettuja omakehuisia raportteja todennäköisesti toisistaan vaihtelevilla lay-outeilla. Sori.

Raporttien heikkoa laatua korvaamaan voimme vastalauseista huolimatta kuluttaa lukijoiden aikaa "Inside the team" -osiolla, jonka lisäksi raporteista luodaan jatkossa vähintäänkin gustatoris-auditiivisia. Nimittäin, jotta jokainen lukija pääsee virittäytymään oikeaan mielentilaan, annamme raportin lukuun juoma- ja biisisuosituksen. Näistä yleensä biisit on huonoja ja juomat hyviä. Toiveita saa esittää, mutta ei kylläkään kuunnella.

PuHu 2 - ToPoLa 76-62

Lasiin: Sazerac Rye

Soimaan: Barns Courtney - Golden Dandelions

Lähtöaskeleet: (Tää oli hissiltä niin loistava, että tää pidetään.) Kaude eka peli, vastassa kaksi viimekauden nousukarsijaa. ToPoLa vei molemmat väännöt edellisellä kaudella ja on oletettavasti kova luu tälläkin kaudella. Kaspalakit eivät ehkä uskaltaneet tästä väännöstä budjetoida voittoa, mutta pystyy kaatamaan ToPoLan tasapainoisella pelillä. ToPoLa antoi Elias Kajanderin verran tasoitusta entisen Liiga-tähden tuikkiessa fläppitaulukädessä penkin päässä. PuHulta taas Coach K(aijansinkko) mainosti ennen peliä jopa miettineensä peluutusta. Kiva.

Matsi: PuHu aloitti vauhdikkaasti ja kirmasi ensimmäisen kuuden minuutin aikana jo 10 pisteen johtoon, josta ToPoLa kuitenkin kampesi itsensä hyödyntäen PuHun nukahdukset takaisin pelin ja kolmen pinnan päähän. Ensimmäinen jakso ei tasoltaan päätä huimannut ja 17-14 tilanne taitaa olla aika odotettu kesälaitumilta palaaville joukkueille?

Toisella kympillä sama tasainen vääntö jatkui tuomareiden toteuttaessa tämän kauden linjaa tarkkaillen etenkin hyökkäyslevypalloissa vääntämistä. PuHu ja etenkin Ansas sekä Wessman kärsivät tästä ehkä ToPoLan Karisalmea ja Markkasta enemmän. Muuten peli aaltoili päästä toiseen ja ajoittain nähtiin jopa kohtuullisesti rakennettuja hyökkäyksiä, joskaan heittopeli ei vielä ollut kovinkaan tarkassa kunnossa kummallakaan joukkueella.

Toiselle puoliajalle lähdettiin 32-27 tilanteessa ja selkeästi PuHun osalta paremmalla jalalla. Hyvän puolustuspelin johdosta kotijoukkue pääsi juoksemaan jopa muutaman nopean ja pitämään ToPoLan pistetehtailun käytännössä parin kolmosen ja vapareiden varassa.

Nejännelle jaksolle PuHu oli onnistunut rakentamaan 13 pinnan kaulan, joka tämän päivän ToPoLan tahmealla hyökkäyspelillä ja PuHun tarkalla puolustuksella vaikutti jo melko turvalliselta etumatkalta. Niin se olikin, eikä ToPoLa päässyt missään vaiheessa 9 pinnaa lähemmäs.

PuHu: Jarkko Aho 8 (MVP), Jukka Aho 11, Surov 8, Laatikainen 6, Wessman 4, Lehti 9, Nanski 9, Ansas 2, Leino 3, Lahtinen 5, Järvi 5, Merivirta 6 (Kaikki pääsi pisteille! Tästä olis saanut aikanaan NBA LIve 2000 pelissä paljon bonuksia!!)

ToPoLa: Rosenlund 5, Heinikoski 12, Saarnia 11, Tynkkynen 2, Vertio 17 (MVP), Markkanen 2, Karisalmi 6, Cholas 4, Beqiraj 3.

Entäs sitten: PuHu pelasi tasaisen hyvin heikkoa kaukoheittopeliä lukuunottamatta ja onnistui heti kauden avauksessa ottamaan laadukkaan puolustuksen ansiosta tärkeän voiton. ToPoLa tullee olemaan taas tänä vuonna kärkikastin joukkue ja varmati kotonaan vaikea voitaa. PuHu puolestaan osoitti, että se pystyy pelaamaan laajallakin rosterilla hyvin ja varsin tasapainoisesti.