PUHEENJOHTAJAN TERVEISET 23.4.2025

Kausi lähenee loppuaan ja osalla on vielä jäljellä viimeiset sarjapelit, kevään mahdolliset turnaukset ja tietysti perinteiset seuran kauden päättäjäiset. Minulle tämä päättyvä kausi on jo seitsemäs puheenjohtajana PuHussa. Kulunut kausi on ollut meille taas monella tapaa onnistunut ja olemme jo monta vuotta seurana edenneet suunnitelmallisesti haluttuun suuntaan. Toki tähänkin kauteen mahtuu myös asioita, joissa olisimme voineet olla parempia tai toimia fiksummin, mutta meidän suurimmat haasteet tulee kuitenkin meidän toimintaympäristöstä, johon voimme vaikuttaa vain rajallisesti. PuHu Juniorit on viime vuosien aikana kehittynyt hyvän ja ennakoivan hallintotavan ja toiminnan ohjaamaksi, tunnustetuksi koripalloseuraksi, joka kasvattaa pelaajia ja kilpailee Suomen kärjen tasolla. Kilpailun lisäksi  meillä on hyvä harrastaa ja toimintamme edistää yhdenvertaisuutta, mistä olen erityisen ylpeä.

Toimintamme kehittymisen isoin haaste on tällä hetkellä käytössä olevien salivuorojen rajallisuus ja niiden merkittävä kustannusnousu. Tällä kaudella meillä on ollut parikymmentä vikkotuntia vähemmän saliaikaa kuin edellisellä kaudella ja meidän tarve olisi ollut täysin päinvastainen. Meillä ei ole seurana tällä hetkellä mahdollisuutta sitoutua investointeihin, joilla lisätään salikapasiteettia meidän toiminta-alueelle. Samaan aikaan meidän toiminnan sosiaalinen vaikutus rahassakin mitattuna alueen lapsiin ja nuoriin on merkittävä ja jokainen sijoitettu euro tulee yhteiskunnalle moninkertaisena takaisin. Tästäkin huolimatta usein tuntuu, että Vantaan kaupunki ja meidän kunnalliset päättäjät eivät näe seurojen toiminnan arvoa muuten kuin lähinnä juhlapuheissaan. 

PuHun organisaatio on kehittynyt myös viime vuosien aikana. Meillä on useampi ammattivalmentaja seurakoordinaattorin ja toiminnanjohtajan lisäksi. Heistä muodostuu loistava ja osaamiseltaan monipuolinen tiimi, jolla on kaikki tarvittava seuran arjen pyörittämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Heidän lisäksi tarvitaan myös iso määrä vapaaehtoisia ja valmentajia, että kaikki meidän joukkueet pystyy toimimaan aktiivisesti ja asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Meillä on lukematon määrä ihmisiä toiminnassa mukana, jotka antavat paljon itsestään ja ajastaan yhteiseen hyvään. PuHu-perhe on jotain, mistä voimme olla todella ylpeitä ja samaan aikaan meidän täytyy muistaa pitää siitä erityisen hyvää huolta. Kiitos siitä teille jokaiselle.

Olemme viime kausina aina vain useammin saaneet lukea uutisia, kuinka meidän nuoret pelaajat pääsee mukaan eri ikäryhmien maajoukkueisiin, kuinka PuHun joukkueet pelaa sm-sarjoja ja molemmat edustusjoukkueet kamppailee pudotuspeleissä keväisin. Se oli muuten vuonna 2019 kun halusimme palauttaa seuraan naisten edustusjoukkueen, Puhuttaret ja tänä keväänä he ottivat sen kirkkaimman mitalin eli finaaleista kultaa 1. divisioonassa. Muistan myös miesten joukkueen osalta ne vuodet kun voitot oli aika harvassa ja toimintaan ei ollut ihan jonoksi asti tulijoita. Meidät on myös palkittu yhdenvertaisesta toiminnastamme ja siinä on avainroolissa mm. meidän aktiiviset unified joukkueet ja niiden valmennus taustaryhmineen. Viimeisimpänä iloisena uutisena saimme opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän seuratoiminnan kehittämistuen hankkeelle ”lisää laatua ja lapsia PuHuun - valmennus toiminnan keskiössä”.

Me olemme viimeisen seitsemän kauden aikana kulkeneet pitkän matkan ja en aloittaessani puheenjohtaja olisi ikinä osannut arvata mitä kaikkea siihen mahtuu. Seuran resilienssi on todella kehittynyt ja nykyään aika harva asia enää aidosti yllättää. Kun koronapandemiasta selviää läpi, niin aika moni muu haaste tuntuu nykyään paljon kevyemmältä. Tärkeintä on kuitenkin, että me olemme tänään erinomainen ja elinvoimainen koripalloseura kaikille mukana oleville sekä mukaan haluaville. Samaan aikaan on myös helppo katsoa eteenpäin. Tästä kuuluu merkittävä kiitos kaikille seuran hallituksen jäsenille, niin nykyisille kuin matkassa aikaisemmin mukana olleille. 

Nyt on minun hyvä hetki sanoa, että tämä jää minun osaltani viimeiseksi kaudeksi puheenjohtajana. Toimiva hallitus ja varapuheenjohtaja ovat sitoutuneita toimintaan sekä käytettävissä jatkossakin, joka varmistaa jatkuvuuden sille kaikelle hyvälle työlle mitä me kaikki olemme yhdessä tehneet. Olemme seurana uudistuneet monella tapaa, vuosien aikana meillä on vaihtunut ihmisiä avainrooleissa ja hallituksessa, mikä on luonnollista. Nyt on hyvä hyvä hetki vaihtaa puheenjohtajaa, kun kaikki on hyvin seurassa. 

Nämä vuodet ovat olleet monella tapaa ikimuistoisia. PuHu-perhe merkitsee minulle valtavasti ja olen todella kiitollinen kaikesta mitä se on minulle antanut. Haluan myös kiittää jokaista saamastani luottamuksesta, on ollut iso kunnia toimia Suomen parhaan koripalloseuran puheenjohtajana. 

Toivottavasti näen mahdollisimman monta teistä 20.5. Martsarin koululla kauden päättäjäisissä!

Ystävällisin terveisin,

Antti Saarinen

puheenjohtaja

PuHu Juniorit ry

Pihla Nikkarinen