JENNI KÄHÄRÄ PUHUN PALLOKERHOKOORDINAATTORIKSI

Alkavalla kaudella PuHu Juniorit haluaa panostaa entistä vahvemmin pallokerhotoiminnan laatuun ja ohjaajien ammattitaitoon, ja näin tehdä entistä parempaa toimintaa myös pienten lasten liikunnassa. Perinteisten nuorimpien puhulaisten (2-6v.) pallokerhojen koordinaattoriksi kaudelle 2020-2021 on nimetty Jenni Kähärä, joka ottaa vastuulleen kerhotoiminnan koordinoinnin ja ohjaajien koulutuksen.

Koulutukseltaan Jenni on varhaiskasvatuksen opettaja ja lasten liikunnanohjaaja, ja kokemusta lasten liikunnan ohjaamisesta Vantaalla on jo lähes kahden vuosikymmenen verran. Kähärän perhe on monelle PuHulaiselle tuttu, koska perheen kaikki lapset ovat pelanneet PuHussa pienestä lähtien.

“Olen innoissani uudesta roolista, ja ideoita ja ajatuksia on jo paljon. Tavoitteena on, että saamme yhtenäistettyä kerhojen toimintaa ja tarjottua lapsille turvallisen ja hauskan harrastusympäristön.”

PuHun urheilutoimenjohtaja Mikko Larkas on iloinen uudesta rekrytoinnista:

“Olen erittäin iloinen siitä, että saimme Jenni Kähärän vastaamaan kerhotoiminnasta. Jennillä on erittäin pitkä kokemus pienten lasten kerhotoimminnasta, sen organisoinnista ja vetämisestä. Saamme mukaan raudanluja ammattilaisen ja uskon pienten lasten ensimmäisen kokemuksen seurasta paranevan merkittävästi tämän rekrytoinnin myötä.”

Alle kouluikäisille suunnattujen pallokerhojen määrää tullaan lisäämään ensi kaudella, ja tiedotamme ajoista ja paikoista lisää loppukesästä, kun kerhojen ilmoittautuminen aukeaa.

PuHu Junioritpallokerho