ToPo-PuHu 82-68 (34-43)

Lähtäaskeleet olivat epäreilut. Ronnie Clark on paukuttanut yksittäisessä liigaottelussa aikoinaan 53 pistettä ja pelasi vielä muutama kausi sitten VTB-liigaa. Nigel Moore on pelannut ties kuinka kauan ammattilaisena eri maiden pääsarjoissa. Vaihdosta (!) kentälle astellut Arsene Towa oli kuluneella kaudella divari-ToPon kantavia voimia tehoilla 14/9. Noin niin kuin muutamia mainitakseni. Loppurosterikin oli täynnä pelimiehiä. 

PuHulla oli niin ikään lähes täysi rosteri ja kahdeksan pelaajaa oli sentään pelaamassa viime viikonlopuna I-divisioonakarsinnoissa. SM35:n taso on tänä vuonna aika kova, koska tänään panoksena oli sarjan toinen sija ja pääsy haastamaan Nokiaa finaaliottelussa.

Matsi: ToPo luotti vahvasti heittovoimaansa ja roiski rennolla asenteella palloa kaaren takaa. Moore osui kahdesti, mutta muilla heitot kolisivat rautoihin. PuHu pelasi ennakkoluulottomasti luottaen vauhtipeliinsä. 20-20.

Toisella kympillä PuHu pelasi kauden parasta palloa. Pallo ja miehet liikkuivat, kun taas ToPo tuskasteli heittojensa kanssa. Nanskin ja Lohmanin koreilla PuHu karkasi jo kymmenen pisteen johtoon. Jakson päätteeksi Suhosen riisto ja puolen kentän buzzer beater kavensi eron kahdeksaan. 14-23

Loppumatsi olikin varsin erikoinen. ToPo antoi hyökkäyksissä pallon Clarkille, joka heitti joko läheltä tai kaukaa yhteensä 16 pinnaa hirmuprosenteilla jaksolle. Mukana ikämiespeleihin varsin näyttävä donkki 1vs1-hyökkäyksen päätteeksi. PuHukin sai hyvin heittopaikkoja aikaiseksi, mutta pallot pyörähtivät kerta toisensa jälkeen korista. 22-4.

Neljännellä kympillä Clark jatkoi herkutteluaan ja kun vielä muillakin heitto lähti rennosti pussiin, ei PuHu saanut kiriä aikaiseksi. 26-21.

Mooren ja Towan kanssa vielä jotenkuten pärjättiin, mutta Clarkin paukuttaessa toiselle puolikkaalle 30 pinnaa, oli puheet pidetty ja peli pelattu. 

PuHulta Ansas kyllä raatoi ja väänsi. Käsissä kyllä voima riitti mutta ei pituus torjumaan Clarkin heittoja. 

PuHulta peräti 5 pelaajaa teki tasan 10 pistettä. Valitettavasti kolmannella kympillä kaikki jäätyivät ja finaalipaikka luiskahti käsistä. Puolustuksessa pöhinä oli kuitenkin oikein hyvää 30 minuuttia koko joukkueella.

ToPo: Clark 35, Suhonen 4, Moore 11, Heikkilä 2, Freitas 2, Towa 10, Kohila 2, Pajari -, Karisalmi 2, Kajander 10, Airas -.

PuHu: Kaijansinkko 2, Nanski 10, Virtanen 10, Kirjavainen 9, Kivipuro -, Ansas 6, Lohman 10, Saano -, Laatikainen 10, Surov 10, Riihimäki -.

Entä sitten? Ei ole kahta sanaa, etteikö Topo kuuluisi illan rosterilla finaaliin. Joukkue nojaa varsin paljon yksilösuorituksiin ja puolustus on varsin helposti avattavissa. Sanoisin, että runsaan kotiyleisön edessä Nokia on hienoinen suosikki. Joka tapauksessa näkemisen arvoinen finaali on tulossa. 

Puhu veti sarjan läpi kiitettävästi ja pronssimitali maistuu jo näinkin pian tappion tappion jälkeen oikein makoisalle. Senioreilla on edessä vielä yksi ottelu M40-sarjassa, kun se kohtaa puhtaalla pelillä runkosarjan voittaneen Porvoon 27.4. Porvoossa.