YkkösHerrat-PuHu40 55-67 (24-37)

Lähtöaskeleet: Sarjan finaali-isäntänä tulee toimimaan Porvoo 27.4. Tänään runkosarjan viimeisessä ottelussa haettiin tanssipari Porvoolle Keravan Kilta Gardenissa. Ottelun juoni oli selvä: Voittaja lähtee Porvooseen ja häviäjä saa kaulaansa pronssimitalit ja joutuu vaihtamaan kadun toiselle puolelle Savonlinnan OTB-turnauksessa kesäkuussa. 

Matsi: Killan isännäksi ilmoittautui ottelun alussa Puhun Sami Virtanen, joka paukutti avauskympille todella tarkasti 10 pistettä ja piti Keravan syömähammas Karisalmen avauskympillä kahdessa pisteessä. Rönnholmin 8 pisteen voimin Kerava sitkutteli kuitenkin kannoilla. 

Toisella jaksolla Kerava pyrki jäädyttämään vauhdin ja puolustuksen nimike oli miesläskipaikka, jossa pelaajat pulustivat näennäisesti miestä, mutta vajosivat vikkelien vieraiden juostessa ympäriinsä pian kaikki maalatulle alueelle. Parhaiten avoimet heittopaikat käytti Riihimäki tekemällä jaksolle 7 pistettä. Toisessa päässä Kerava kiukutteli ja tuskasteli PuHun aggressiivisen puolustuksen kynsissä saaden aikaan ainoastaan 8 pistettä. 8-14.

Kolmannella kympillä Hukkien rakkikoirapuolustus aiheutti muutaman riiston ja pian nopeat hyökkäykset venyttivät eron 25 pisteeseen. Tää alkoi olla tässä. 13-23.

Viimeisellä kympillä Kerava ei jaksanut eikä PuHun kannattanut lähteä vauhtileikittelyyn, jolloin pelaajilla oli enempi tilaisuuksia pikku koiruuksiin ja nokkapokkaan. Siinä sitten ärräpäitä huudeltiin, virheitä otettiin ja toisia tuijoteltiin, kunnes kello armahti pelaajat ja tuomarit. 18-7.

Onhan se vaan toisaalta herttaista, kuinka fiksut ja kokeneet pelimiehet muuttuvat aina Killan koululla tarkkisluokan oppilaiksi. Kaikki kyllä tietävät säännöt, mutta silti pitää kokeilla, josko koiruudet onnistuisi. Tuomaripari Karlsson-Gast tyytyi katselemaan touhua opettajainhuoneesta välillä ikkunan aukaisten ja kuumimpia pelaajia toppuutellen. 

Kerava pelasi palloa jatkuvasti väkivahvalle Karisalmelle, mutta terhakka apupuolustus tylsytti tämän terän. Rönnholm oli oikein tehokas ensimmäiset ja viimeiset 5 minuuttia, muutoin oli kovin vaikeaa. Muille tuli lähinnä sattumia.

Hukilta Virtanen oli tehokas alussa ja puolusti läpi ottelun mainiosti. Kaikista pelaajista ehkä vähiten todennäköistä on, että parivaljakko Ansas-Riihimäki nakutti pitkillä kakkosillaan ja nopeilla hyökkäyksillä yli puolet joukkueen pisteistä. Kainasinkolla oli tsemppi päällä puolustuksessa ja lisäksi muutama kaukoheitto osui juuri sopivilla hetkillä naruihin.

Ykkösherrat: Pihlajamäki 7, Karisalmi 14, Railotie 2, Kuoppala 4, Rantapere 2, Peltola 3, Rönnholm 14, Torkkeli 7

PuHu: Kaijansinkko 10, Kivipuro -, Riihimäki 19, Ansas 17, Virtanen 12, Silvanto 3, Könönen 4, Kivistö 2.

Entä sitten? No sitä sitten, että PuHu on vetänyt aika maksimaalisen kauden senioreissa pääsemällä finaaliin. Lisäksi M35-sarjassa sillä on ensi keskiviikkona mahdollisuus päästä finaaliin Nokiaa vastaan voittamalla ToPon. 

Ensin kuitenkin M2D-joukkue taistelee PuHulle tulevana viikonloppuna Lauttasaaressa paikan I-divisioonassa. Tää on kyllä hieno peli!