PuHu2 - Yökoris 94-65 (48-34)

Lähtöaskeleet: Odotettavissa oli Yökoriksen osalta paljon suunsoittoa, väkivahvoja yksilösuorituksia ja lopulta selkeä tappio. Joukkue pitää Sarjassa perää kahdella voitollaan. PuHun otteluohjelma on sellainen, että vuoden vaihteen jälkeen se kohtaa pääosan sarjan peräpään joukkueista ja parantelee sijoitustaan, jotta voi sitten sulaa yhdessä keväthankien kanssa. Uutena vahvistuksena nähtiin ensimmäistä kertaa edustusjoukkueessakin tällä kaudella esiintynyt Jami Lehti.

Matsi: Ottelu oli odotetusti kotijoukkueen hallintaa alusta lähtien. Vauhdikkaasti pelannut PuHu sössi useammankin helpon korin, mutta vei silti avausjakson 25-14. Kolmosia upposi paikkaa vastaan peräti viisi kappaletta.

Toisella ja kolmannella kympillä PuHun kaukoheitot tökkivät, jolloin korit oli tehtävä lähempää. Maalatun alueen ollessa muurattuna umpeen se oli aika vaikeaa. Onneksi muutamat nopeat hyökkäykset pitivät eron vähintään kymmenessä pisteessä.

Viimeinen jakso surffailtiin Jukka Ahon paukuttaessa vapaista paikoista 13 pinnaa lukemin 28-11.

Yökoris on henkisesti ehdottomasti sarjan raskain joukkue. McBride aloitti suunsoiton jo muutaman minuutin jälkeen. Osansa saivat ensin vastustajat, sitten tuomarit, tämän jälkeen omat pelaajat ja vielä ottelun päätyttyä tuomarit. Tuomaripari Toivonen-Iaonnidis antoivat jatkuvasta suunsoitosta ainoastaan yhden mökin. On todella valitettavaa, että edelleen suomalaisessa koripallossa saa huudella aivan hävyttämiä törkeyksiä kuuluvasti, kunhan tekee sen englannin kielellä. Tähän soisi puututtavan herkemmin, koska yllättävän moni suomalainen ymmärtää nykyään ainakin englanninkielen alkeet. Odotetusti McBride ja Slater myös kieltäytyivät ottelun jälkeen kättelemästä vastustajaa tai tuomareita. 

Hatunnosto kuitenkin joukkueen muille pelaajille, jotka eivät lähteneet mukaan turpakäräjille ja jopa pyysivät anteeksi joukkuekaverin käytöstä. 

PuHusta erottuivat edukseen Ahon veljekset sekä Järvi, joka piti pelin nopeana ja puolustikin mainiosti. Muillakin hermo ja pelisuunnitelma piti pääosin hyvin.

PuHu: Lehti 8, Aho Jarkko 19, Merivirta 6, Järvi (MVP) 17, Aho Jukka 20, Riihimäki 4, Lahtinen 5, Kokkonen -, Laatikainen 12.

Yökoris: Slater 23, Hassan 2, Azubalis 5, Villas Bojas 4, McBride 20, Omega -, Thompson (MVP) 12.

Entä sitten? Nykyrosterillaan Yökoris ei tähän sarjaan kuulu käytöksellisesti eikä pelillisesti. 

PuHu porskuttaa nyt aivan kärkikaksikon kannoilla, mutta jatkossa vastustajat kovenevat. Rosterissa on edelleen ilahduttavan paljon miehiä, joten pidetään nyt kuitenkin allakassa varaus nousukarsintoihin.