M2D: Yökoriksen vuoro jäädä jalkoihin

HNMKY Yökoris - PuHu2 60-103 (20-61)

Lähtöaskeleet: Yökoris on tullut tunnetuksi yllättävistä kokonpanoistaan, tunteikkaista otteistaan ja todellisesta katukorispelistä, jossa kuviot laitetaan romukoppaan ja hyökätään rajattomalla itseluottamuksella. Joukkue on heikentynyt viime kaudesta dramaattisesti, jopa pöytäkirjan pitäjistä oli pulaa.

Kaspalakkien kausi on ollut hurja: 4 voittoa ja omiin on päästetty keskimäärin 60 pistettä. Alkulämmittelyn perusteella Yökoris ei tulisi ottamaan avauspisteitä.

Matsi: Reilu kaksi minuuttia pelattua ja taululla 2-12. Kaspalakit paukuttivat Joikka Lahtisen isojen avulla samantien karkuun. Harvoin on nähty, että vastustaja tuntee tässä vaiheessa ottelua itsensä näin lyödyksi. Sama tahti jatkui jakson loppuun etenkin Merivirran näyttävien ajojen ja namupassien siivittämänä. 7-37.

Toisella kympillä hurjastelu jatkui lukemiin 10-49, kunnes Slater otti vastuuta ja teki näyttävillä yksilösuorituksilla muutaman korin. Jakso 13-24.

Kolmannella jaksolla Kaspan puolustus herpaantui ja koreja juostiin vuorotahtiin varsin sopuisasti. 26-26. Viimeinenkään jakso ei klassikoksi noussut -13-16.

Yökorikselta pisteiden makuun pääsivät lähinnä Sahsaheb (8) sekä väkivahva takamies Slater (16). Muille sattumia silloin tällöin surkealla prosentilla. Joukkue ei pärjännyt edes vähää miespuolustuksessa ja vaihto makaavaan paikkaan oli vielä kauheampaa. Hyökkäyksessä yksi riplasi palloa ja joku sitten heitti tai ajoi sumppuun. Loppumatsista toki tuli muutamia ihan kivojakin suorituksia puolustuksen herpaantuessa.

Kaspan asenne oli heti alussa kiitettävä. Kun vielä Lahtinen ja Jukka Aho heittivät palloa pussiin murhaavalla tarkkuudella, oli peli aika kivan näköistä. Joukkueesta kertoo aika paljon, että Liiga-Nanski teki ottelussa yhden korin - pallo kiersi todella kivasti. Joikka Lahtisen kannalta oli harmi, että hyvä heittopäivä osui tähän matsiin (6 isoa säkkiin) - suotavaa olisi osua joskus tiukoissakin peleissä! Merivirta hankittiin joukkueeseen, jotta saataisiin vieraspeleihin keväällä edes 7 pelaajaa, mutta poika onkin oikein kelvollista viisikkokamaa. Kun vielä Ansaskin on innostunut hurjastelemaan alkukauden 7 pisteen keskiarvolla, tämä alkaa näyttää aika kivalta. Pienenä miinuksena Järven ja Surovin poissaolot. Ensimmäistä kertaa kuulin syyksi, että pitää mennä nukkumaan. Surovin synnytystalkoot sentään menevät nippanappa hyväksytyn poissaolon puolelle.

Kaspa: Nanski 2 (!), Aho Jarkko 13, Merivirta 15, Ansas 10, Aho Jukka 20, Riihimäki 4, Lahtinen 22 (MVP), Kokkonen 2, Laatikainen 12.

Entä sitten? Yökoris on varma putoaja, eli kaksi paikkaa kolmoseen on vielä tarjolla. Joukkueelle kuitenkin pisteet hyvästä asenteesta - Slaterin lopun ylilyöntejä lukuunottamatta peli pysyi loppuun asti siistinä.

Muutama asiantuntija on arvioinut Sarjan tason olevan historian heikoin. Viiden ottelun perusteella tämä pitänee pitkälti paikkaansa. Pelaajavirta ylemmistä sarjoista tuntuu aika lailla tyrehtyneen kaikilla joukkueilla ja lapsitähdet tuntuvat menevän suoraan joko ylempiin divareihin tai mutasarjoihin. Kaspallehan tämä sopii sinänsä mainiosti. Joukkueessa on nyt hyvä kombo innokkaita veteraaneja ja nuorempia, hyviä pelaajia.

M2D: Hellekausi jatkuu

Puhu2 - Kotkajengi 74-51 (31-25)

Lähtöaskeleet: Kotkajengi on Sarjan Run&Gun-joukkue, jonka harvakseltaan ilmestyvistä otteluraporteista voisi päätellä, ettei joukkue ole voittanut sarjassa yhtään ottelua vuosien varrella. Ainakaan omin avuin. Joukkue on vahvistunut LiigaWikiNiskasella, joten pelkkiä pälvikaljuisia, aavistuksen ylipainoisia parkkimittareita ei tänään tarvinnut kentällä pitää. 

Kaspalakkien syksy on ollut hämmentävä. Jokaisessa ottelussa on ollut aloitusviisikon pelaajia poissa ja viimeisen vuosikymmenen ajan se on rämpinyt alkukauden. Nyt se on paukuttanut vastustajia nekkuun keskimäärin 20 pinnaa ja jakaa Sarjan piikkipaikan Porvoon kanssa.

Matsi: Kotkajengi pysyi tyylilleen uskollisena alusta alkaen. Ensimmäisen neljän minuutin aikana se heitti kaksi kertaa kaaren sisäpuolelta, joista toinen kaukoheiton jälkeisestä levypallosta. Onnistuneita kolmosia jaksolle kaksi. Ei kauhean hyvin.

Kaspa lähti mukaan heittokisaan ja siinähän ei hyvin käynyt. Nolla osumaa kaaren takaa ja pitkät kakkoset niin ikään rautoihin. Kokonaisuudessaan sekavaa, vaikka se sentään yritti pelata settejäkin. 10-12.

Toisella kympillä peli asettui PuHun osalta uomiinsa ja pisteitä kertyi etenkin vapariviivalta lähinnä Ahon veljesparin toimesta. Kotkajengin sekoilu oli totaalista ja ainoastaan Vuoriston kaksi isoa jakson loppuun pelasti joukkueen keskinäiseltä kiukuttelulta.

Kolmas jakso oli edelleen kummaltakin aika takkuista. Syynä oli ainakin osittain se, että molemmille maistui aika hyvin puolustaminen. 17-16.

Viimeisellä kympillä Kotkajengi väsähti heti alussa aivan totaalisesti. Seinille syöttelyä, viime sekunnin roiskaisuja ja epätoivoisia kolmosia. Niistä on kunnon selkäsauna tehty. LiigaNanskin ja Taavi Järven puolustus vei useamman kerran vastustajalta pallon ja tuloksena nopea kaksipisteinen toisessa päässä. 26-10.

Kotkajengin puolustus oli varsin hyvää 30 minuuttia. Hyökkäyksessä sillä riitti heitto- ja ajouhkaa mainiosti, kunnes paukut loppuivat. Niskanen on sopeutunut joukkueeseen mainiosti, jättäen muiden tavoin kesäharjoittelun minimiin. Jahka kausi etenee, eväitä on kuitenkin joukkueen kesto-MVP:ksi. Varjonen väläytteli alimittaisen sentterin liikeitä alussa, mutta häipyi varjojen maille nopeasti. Holmberg oli ajoittain lähellä päästä hyvään flow-tilaan, mutta kun ei niin ei. MVP-pysti lähtikin tänään todella edulliseen hintaan Vuoristolle, joka ainoana pelasi taitojensa ylärajoilla koko ottelun.

Kaspalakeista kukaan ei säihkynyt hyökkäyksessä, mutta eipä ollut tarviskaan, jos vastustaja pidetään 51 pinnassa. Nanski ja Järvi olivat todella hyviä ja Jarkko Ahollekin näytti hiki tulevan. Bonuksena vielä muutama näytös tukijalan käytöstä hyökkäyskorilla. Laatikainen napsi uransa ennätyksen hyökkäyslevypalloissa (3).

Kaspa: Nanski 5, Aho Jarkko 15, Merivirta 4, Järvi (MVP) 12, Aho Jukka 12, Riihimäki 2, Lahtinen 10, Laatikainen 13

Kotkajengi: RiFi 2, Holmberg 8, Halmetoja P -, Vuolle 4, Halmetoja E. 3, Vuoristo (MVP) 9, Varjonen 8, Virtanen -, Koskinen -, Nieminen -, Korhonen-, Hämäläinen - , Niskanen 12, Suutari -

Entä sitten? Kotkajengi tulee asemoimaan Sarjan perinteiden mukaisesti itsensä hyvissä ajoin häntäpäähän. Vaikka Pirkkolan kotipeleihin joku katsoja saataisiinkin paikalle, ei tällä porukalla hurmosta tai voittoputkia kerätä. Kolme suoraa putoajaa on oikeasti aika jännä juttu vielä, etenkin kun Dynamo näyttää raapivan voittoja.

4 ottelua, 4 voittoa, vastustajille keskimäärin alle 60 pinnaa. Kun katsoo edustusjoukkueen rävellystä, täytyy varmaan alkaa kyselemään vähitellen nousukarsintoihin lähtijöitä, jotta saadaan pidettyä vantaalainen joukkue valtakunnallisessa sarjassa. Ei kun ai niin, se sarjapaikka hoidetaankin vantaalaisittain kesäkuussa kabinetissa.

M2D: WWWoitto Kolleista!

Kollit - Kaspalakit 61-69 (32-32)

Lähtöaskeleet: Kaspalakit ovat toimineet viime kausina Killan koululla pisteautomaattina kotijoukkueelle. Poissa oli tänään noin 50 heittoa, kun Ahon veljekset olivat poissa. Kun vielä maalatulta alueelta puuttui puskutraktori Ansas, oli vieraiden rosterissa ainoastaan 8 pelaajaa. Kolleilla oli täysi rosteri, nimimiehistä ainoastaan Aalto puuttui (kait se rosterissa on tänäkin vuonna?). Yleisöä oli kohtuulliset kolmisenkymmentä ja buffa palveli, joskaan paljon odotettuja Herkku Railotien Railotien herkkuja ei näkynyt.

Matsi: Kaspa otti heti alkuun vauhdin pois ja keskittyi siihen minkä parhaiten osaa. Useampi minuutti siinä mentiin 0-2 tilanteessa pystypainien. Ei kaunista, mutta varmasti viihdyttävää, kun tahtotaso oli korkealla. Kaspa kierrätti palloa mukavasti ja heti ensimmäisellä kympillä 6 pelaajaa pääsi pisteille. Kollit nihkeili 9 pinnaa.

Toinenkin kymppi pelattiin käsipalloa niin pisteiden, kuin kontaktienkin osalta. Ankara painiminen hapotti ensin Kaspalakit ja Kollit kirikin jakson päätteeksi Haanpään kahden ison avulla tasoihin. 23-14.

Tauko teki hyvää vieraille ja kun muutama kolmonenkin upposi, kasvoi ero viiteen pisteeseen. 19-24.

Viimeinen jakso olikin sitten täynnä dramatiikkaa, jossa tuomarit nousivat pääosaan. Ensin Kirjavainen loukkasi itsensä ja joutui vaihtoon. Sitten Riihimäki sai muutaman kyseenalaisen virheen hyökkäyspäässä ja joutui penkille. Heti perään Järvi tuuletteli hyvää puolustustaan, josta tulikin viides virhe. Viimeiset 4 minuuttia oli siis mentävä samoilla miehillä. 

Keravan prässi toimi upeasti pariin kertaan ja ero taisi kutistua kuuteen. Ihmemies Liiga-Nansin kolmonen katkaisi kuitenkin Kollien niskan. Viimeinen minuutti meni sitten Kaspan pelatessa kelloa.

Tuomaripari Hakamäki - Murat puhalsi tasaisesti. Ihmetystä herätti, kun toinen viheltää virheen 20 metrin päästä ja vieressä toinen olisi viheltänyt jotain ihan muuta. Useampikin tilanne olisi päätynyt ihan toisin, jos tuomarit olisivat vaihtaneet muutaman sanan keskenään tilanteen jälkeen. Uudistetut säännöt eivät tietääkseni estä korjaamasta toisen selkeää erehdystä. 

Kolleilla on iso nippu nuoria pelaajia, jotka eivät tänään päässet loistamaan. Haanpää heitti yllättäen paljon, mutta ei lopun muutamaa väläytystä lukuunottamatta säihkynyt. Järvinen tuntui tekevän usein tärkeitä koreja, vaikkei pistesaldo hurjasti karttunutkaan. Sama juttu Kilpeläisellä. 

Illan winsti oli ehdottomasti top3:een kuuluva muutamaan kauteen. Viidellä seniorilla operoinut Kaspa hoiteli levypallot ja määräsi täysin ottelun rytmin. Takamiehenä pelanneet Laatikainen ja Nansi pitivät hyvää huolta pallosta ja kontrollin hyökkäyksessä. Kirjavainen väläytteli ensimmäistä kertaa tällä kaudella viimeistelytaitojaan läheltä ja kaukaa. Uransa ensimmäisen MVP-pystin sai mukaansa rookie Merivirta, joka uurasti hurjat minuutit.

Kollit: Haanpää 23 (MVP), Kilpeläinen 13, Järvinen 11, Westerholm 4, muille yksittäisiä sattumia.

Kaspalakit: Kirjavainen 10, Riihimäki 5, Surov 10, Lahtinen 5, Laatikainen 9, Merivirta 7 (MVP), Liiga-Nansi 16, Järvi 6.

Entä sitten? Kerava on hyvä joukkue ja puitteet ovat kohdallaan. Lapsitähdet eivät vielä loista, mutta kasvavat hyvässä ympäristössä korkoa. Kerava tulee olemaan kauden päättyessä kärkipään porukoita. Erityismaininta Kolleille, joka palkitsi joukkueen MVP:t popcorn-pusseilla (valinnat eivät täsmänneet Hissin kanssa)! Näistä pienistä jutuista on Sarjojen Sarja tehty.

Enpä muista tällaista starttia kauteen. Huhhuh ja Vau! Järvi, Merivirta ja Lahtinen ovat tuoneet mukavan boostin ja kun veteraanitkin ovat lämmenneet kauden alkuun hyvin, niin nyt vain odotellaan loukkaantumissumaa takki auki. Just nyt koris on aika hieno peli!

 

 

Ringside naisten divarissa – jotain uutta, jotain vanhaa, paljon sinivalkoista

Ringside lähtee lokakuun puolivälissä alkavaan Naisten I divisioonaan tutulla rungolla. Joukkuetta on kuitenkin vahvistettu uusilla nuorilla pelaajilla. Nuoria pelaajia on kasvanut runsaasti yhteistyöseurojen, eli PuHun ja LePyn, juniorimyllyistä. Myös kokonaan uusia kasvoja on liittynyt joukkueeseen.

Lue lisää...